Home Decor: Iittala

IMG_4610

Olen aina ollut Suomalaisen designin perään ja arvostanut valtavasti suomalaista suunnittelua. Varsinkin mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä mielenkiintoisemmaksi kaikki tämä on muuttunut! Tänä vuonna erityisesti Suomalaisen designin keräily on ottanut hieman tulta alleen, sillä valehtelematta vaatteiden osto on jäänyt huomaamatta aivan minimiin satunnaisia Zaran pyörähdyksiä lukuunottamatta, joita niitäkin taitaa olla vain muutama hassu kappale. Harvemmin muutenkaan shoppailen kotona Oulussa, vaan säästän hankinnat joko ulkomaille tai Helsinkiin.
Normaalisti vaatteisiin sijoitetut rahat on nimittäin tänä vuonna kulunut Iittalaan! Astioita, Essence -laseja, koriste-esineitä, tarjoiluastioita...


IMG_4616 IMG_4603

Jouluna vanhemmiltani saamista paketista paljastuikin mm. pitkään toivottu metallinen Alvar Aalto -vati sekä pieni Vitriini ison seuralaiseksi. Pienessä Vitriinissä säilytän korvakoruja, isommassa taas rannekoruja sekä kelloa, mahtavia rasioita jokapäiväisten korujen säilytykseen! Isoimmat korut roikkuvat kuitenkin korutelineessa. Siitä on muodostunut jo lähes traditio meidän perheessä, että paketeista paljastuu aina jotain suomalaista upeaa muotoilua! Laatuun kannattaa mielestäni panostaa näissä asioissa ja pikkuhiljaa laatu-käsitys hiipii myös vaatekaappini puolelle! Paljastuiko teidän joulupaketeista kauan haaveilemiana yksilöitä? :-)

Almost All Grey

IMG_4195 (1)-2


Olenko ainoa joka näyttää nappaavan aina jonkun sorttisen flunssan lomilla kun kerrankin ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana? Sunnuntai vierähti Ikeassa ja kummasti hyllyjen välissä kiertelyn lomassa alkoi väsyttämään ja uuvuttumaan, maanantai aamuna herättiinkin molemmat tukkoisina ja flunssaisina. Päiväunia ja pitkiä yöunia on tarvittu, mutta onneksi nyt alkaa olemaan jo normaali olo!

Kerroin eilen uusista tuulista blogin puolella, ja nyt olisi aika avata hieman mistä on kyse. Olen kipeästi uuden ulkoasun tarpeessa, haluan kehittyä valtavasti valokuvaajana, haluan oppia myös vloggaamisen salat, kirjoitella enemmän ruokaan liittyviä juttuja sekä hyvinvointia, keksiä erilaisia haasteita muoti -kategorian alla ja laajentaa aihepiiriä kosmetiikkaan sekä sisustukseen. Olen innoissani keväästä, se tulee näkymään myös blogissani! ;-)

IMG_4197 (1)-2

| Jacket - H&M | Scarf - House of Brandon / Vila (gifted) | Pants - House of Brandon / Vila (gifted) | Shoes - Tamaris | Bag - DKNY |

psst! Jos alennusmyynnit houkuttelee, House f Brandonin sivuilla löytyy huikeat alennukset! Tästä suoraan selailemaan :-)

Christmas Feelings

IMG_4569 IMG_4378

Ihanaa maanantaita, pitkästä aikaa! Toivottavasti kaikilla muillakin sujui joulun aika yhtä rentouttavissa tunnelmissa kuin allekirjoittaneella! Aattoa vietettiin perheen kesken lämpimissä tunnelmissa kotona, syötiin hyvin, ulkoiltiin hieman, rentouduttiin ja availtiin lahjoja. Joulupäivänä pistäydyin poikaystävän kotona joulupäivän lounaalla ja vuorollaan tapaninpäivänä saatiin vielä syödä jouluillallista rauhassa isommalla porukalla! Joulu on kyllä ihanaa aikaa 

Joulun jälkeen alkaa aina uusi aikakausi ja erityisesti tänä vuonna odotan sitä aivan hurjasti. Pääsykoelukeminen ja yo-kirjoitukset lähenevät, mutta päivien pidentyessä aikaa ja inspiraatiota tuntuu riittävän enemmän kuin aikoihin. Palaan myös blogin uusien tuulien kanssa pian, pysykää kuulolla ;-)
 
IMG_4589IMG_4518

Breathtaking Winter

IMG_4346

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään fiilis-tyyppisiä postauksia joten ajattelin nyt olevan oiva aika sellaiselle. Kuten olette varmasti huomanneet, bloggeria ei ole tullut avattua aivan yhtä tiheästi kuin ennen. En ole ollut kuviin täysin tyytyväinen ja tekstiä on ollut hankala tuottaa, lisäksi olen ollut hukassa ulkoasun kanssa, ja ehkä myös hieman itseni kanssa aika-ajoin.. Inspiraation puutosta tämä ei ole, vaan yksinkertaisesti sitä kuuluisaa ajan puutetta. Tai no, onhan minulla aikaa, en vain ole osannut hyödyntää sitä oikein..

Rakastan talvea yli kaiken, sitä en kiellä, mutta joku on vienyt energiani aivan nolliin viime viikkoina.. Suurin veikkaukseni on tätä pimeyttä kohtaan. Joka vuosi sen pimeyden huomaa, mutta monena vuonna olen ottanut jossain kohti syksyä lennon aurinkoon pimeyttä pakoon, mutta tänä vuonna koko talvi menee kuitenkin Suomessa! Pimeydestä selviää kuten muinakin vuosina, mutta entä kun klo16 tuntuu että kello on kahdeksan illalla.. Lisäksi tekemistä olisi niiin paljon, että usein ahdistun tekemisen määrästä ja lysähdän väsyneenä sängylle.

En ole jaksanut ottaa stressiä blogista. Materiaalia olisi vaikka muille jakaa, mutta aika ei ole tahtonut aina riittää sen työstämiseen. Tehtävää olisi kertauskursseista lähtien eikä hommaa ole helpottanut että YO-lukeminen on jo aloitettu ja töitä on vielä tekemättä reilusti. Otin vielä kunnianhimoisen tavoitteen saada kaiken tehtyä ennen kunnolla joululomille jäämistä. Viimeisimmät illat olen kuitenkin jo kyttäillyt aikaa, milloin ehtisin työstää blogia. Väkisin en materiaalia halua tuottaa, sen kyllä huomaa heti laadustakin! Eiköhän tämä tästä taas lähde, viimeistään kun kalenteri näyttää hieman tyhjemmältä! :-) Palataan jouluisten fiilisten kera..

IMG_4279 IMG_4297

WINTRY

IMG_4063

Keskiviikkoa kaikille! Täällä keskiviikkoa on vietetty varsin normaaleissa merkeissä myöhäisen aamun, rennon koulupäivän ja opiskelun merkeissä. Illalla kävin vielä pyörähtämässä Glitterin bloggaaja-illassa, joten tekemistä on taas riittänyt, mutta parempi niin!

Täällä Oulussa on vihdoinkin saatu nauttia viimeisten parin viikon aikana lumesta! Minun kaltaiselleni talven rakastajalle lumi on tottakai todella tärkeä asia ja sitä odotellaankin vuodesta toiseen kuin kuuta nousevaa. Kokeiltiin pitkästä aikaa asukuvia lumisessa kaupunkimaisemassa, mutta kyllä lumettomat kadut sopii silti paremmin tämän kaltaisiin kuviin mielestäni. Päällä talven lempparit, ihanan lämmin kamelin värinen villakangastakki yhdistettynä ruskeaan nahkaan ja farkkuun! Iskeekö teihin yhtä lujaa kuin minuun? Palataan pian 
  IMG_4074IMG_4094 IMG_4082

| Jacket - Ted Baker | Jeans - Mango | Bag - Cristelle&Co | Top - Ginatricot | Shoes - Vagabond |

EMERALD GREEN & LEATHER

IMG_4023 IMG_4015 IMG_4036 IMG_4017 IMG_4032
| Shirt - GinaTricot | Trousers - House of Brandon / Vila (gifted) | Jacket - DIY | Bag - DKNY | 

Vihdoin lupailemani asukuvat uuden pikkulaukkuni kanssa. Laukku on kulkenut ahkerasti mukana ostamisesta saakka, eli aivan turha päätös se ei ollut! Kuvissa näkyvää vihreää turtleneck -paitaa on tullut käytettyä myös todella ahkerasti, ja ajattelinkin keräillä tämän paidan ympärille muutamat tyyliltään erilaiset asut tänne bloginkin puolelle!

Tämä viikko on hurahtanut taas todella nopeasti ja tekemistä on riittänyt itsenäisyysjuhlasta joululahjojen etsintään ja kaverin treffailuun! Tämä viikonloppu menee pitkälti opiskellessa, jotta keväälle ei kertyisi niin hurjaa stressiä. Ihanaa viikonloppua kaikille  

A NEW LITTLE BAG

IMG_4124-tile IMG_4119
New favorite bag from DKNY

Olen etsinyt todella pitkään pientä laukkua, joka olisi sopivan kokoinen puhelimelle, avaimille ja pienelle lompakolle niin uloslähtöä kuin esimerkiksi shoppailu-iltaakin varten. DKNY on ollut merkkinä jo pitkään mielessä, ja nyt kun löysin omiin käyttötarkoitukseen täydellisen pikkulaukun, ei miettimisaikaa tarvittu kovinkaan montaa päivää!

Lampaannahkainen laukku pitkällä musta-kultaisella säädettävällä ja pois otettavalla ketjulla oli se mitä etsin, ja vihdoin sen myös sain! Selasin muidenkin merkkien laukut läpi, mutta DKNY on toiminut pitkään lompakossani erinomaisesti, joten samalla jatkettiin. Hitaasti, mutta varmasti minunkin laadukkaiden laukkujen lista kasvaa, seuraavaksi hankintalistalla onkin nahkalaukku, joka vetää myös läppärin ja kameran sisään! 

Mitä pidätte uudesta laukkutulokkaastani? Huomenna ensimmäinen asu tämän kaunokaisen kanssa! 

FIRST OF DECEMBER

EOS 550D 301 127 M

Ensimmäinen joulukuuta! Rakastan joulun odotusta todella paljon ja varsinkin kun viimejoulu vietettiin trooppisemmissa maisemissa, niin joulunodotus on saanut aivan toisenlaisen merkityksen! Kirjoittelinkin jo joululahjavinkkejä ja joulukuun aikana olisi tarkoitus tehdä muitakin piparilta tuoksuvia postauksia aivan pieneksi postaussarjaksi asti  

Tänään alkoi joulukuun lisäksi myös viimeinen jaksoni lukiossa. Tuntuu hurjalta, että lukio-aika on vierähtänyt niin nopeasti ohi, mutta ei auta muu kuin olla ylpeä itsestä ja siitä, että kohta istutaankin jo kirjoitussalissa niiden aineiden kanssa, jotka aluksi tuotti aivan järkyttävästi ongelmia. Rustailin eilen alustavaa lukusuunnitelmaa kasaan ja huomenna alkaa ensimmäisen matikan kurssin kertaus, fysiikkaa unohtamatta. Onneksi lukujärjestykseni lukiossa on todella rento, joten kuvailullekin jää aikaa!  Viimeisen lukiojakson ja edessä häämöttävän lukuloman tarkoituksena onkin kaiken sen opiskelun ohella päivittää blogia entistä innostuneempana ja lisätä liikuntaa, nyt kun siihen todella on aikaa. Rakkaat harrastukset ja ystävät auttavat jaksamaan juuri niinä hetkinä, kun lämpöoppi ja osittaisintegrointi puskee korvista ulos! Tsemppiä muille lukionsa viimeisen jakson aloittajille ja tunnelmallista joulukuuta 

Waiting for Christmas: Gift ideas


Jouluhullu täällä moi! Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia ja vaikka en olekaan antanut vielä itselleni lupaa kunnon jouluhössötyksiin pipareista jouluvaloihin, niin olen pohtinut joululahjoja jo kuukauden päivät! Rakastan lahjojen miettimistä ja suunnittelua rakkaille ihmisille, mutta en ole koskaan ollut oikein sitä sorttia, että antaisin lahjoja muille kuin vain tärkeimmille ihmisille. Olenkin keskittänyt sen lähestulkoon perheelle ja poikaystävälle muutamaa pientä ystävien muistamista lukuunottamatta. Keräilin tapani mukaan joululahjainspistä, tällä kertaa hieman eri muodossa kuin aikaisemmin, eiköhän aloiteta!
 e1c3500802049d968159899b3dbfb72c-tile

Tyttöystävälle/ystävälle/siskolle:

Kukapa nainen ei ilahtuisi pienestä söpöstä laukusta, pehmeistä aamutossuista, kodikkaista tekstiileistä tai laadukkaista nahkahanskoista, suosikki-astiaston osista puhumattakaan! Erityisesti jouluna pehmeät paketit lämmittävät hurjasti mieltä, ja uusissa kotivaatteissa on maailman mukavinta hengailla jouluaaton jälkeisinä päivinä <3 Rakastan myös kaikkea lasista ja keraamista, omalta ystävältäni saadut mustavalkoiset taika-kupit ovat jääneet hyvänä esimerkkinä mieleen käytännöllisyydellään ja ihanalla idealla! 
  db699c8cd03bcce428d25f2fde7b3961-tile

Poikaystävälle:

Myönnän, että ensimmäiset lahjat poikaystävälle eivät olleet helppoja keksittäviä. Nykyään kuitenkin lahjaideoita tupsahtelee mieleen pitkin vuotta ja lahjojen keksiminen on lähes juhlaa! Omani on saanut kaivella paketeista niin nahkaa, flanellia, vaatetta, hajuvettä kuin korunkin. Varmoilla valinnoilla ei voi mennä pieleen. Tyylikäs kello, pehmeät aamutossut tai vaikka uusi playstation -peli pelaavalle poikaystävälle on varmasti mukava yllätys 
  b60bf719251d328c202171caa2eff4bc-tile

Äidille:

Paras lahja mitä vanhemmille voi antaa on varmasti heidän kanssaan ajanvietto, mutta jotain kongreettistakin on mukava antaa. Pieni hemmotteluhetki, herkkukori, Happy Lights -pallovalot, pehmeä torkkupeitto tai pieni pala suomalaista designiä eli Iittalaa lämmittää varmasti mieltä pitkäksi aikaa. Itsetehtyjä herkkuja täytyy myös tehdä ja pakata ne jotenkin söpösti! Ah joulu, tule jo! 

BLOGGERS' PRE-CHRISTMAS

IMG_3693
IMG_3664 IMG_3682 IMG_3685 IMG_3676 IMG_3709 IMG_3695

Vietettiin vajaa pariviikkoa sitten Oululaisten bloggaajien pikkujouluja Oulun arkkitehtien kiltatalolla kauniissa Pikisaaressa. Eve oli saanut kiltatalon pääsponsoriksemme tilalainaajana, ja hän hoitikin myös upean lämminhenkiset koristelut. Puistokahvila Makia oli sponsoroimassa herkullisempaakin herkullisemmat leivokset meille, Cloettan naposteltavia unohtamatta  Suolaiset tarjottavat tuotiin nyyttärimeiningillä, ja eihän 20 tyttön voimin saatu millään kaikkea tuhottua! Ihana Glitter oli myös mukana pikkujouluissa goodie bageilla, jonka sisältöä näätte seuraavassa juhla-asussa. Kaikin puolin onnistunut ilta, vaikka lähdinkin liikkeelle pienessä kuumeessa ja todella väsyneenä viikosta. Vaikka bloggaajia ollaankin, ei kamerat räpsyneet alituiseen vaan aika kului rennosti jutellen ja tutustuen uusiin ihmisiin. Sen sijaan oli hauska huomata, kuinka videot ovat nykyään suurena osana somea, niitä kyllä kuvattiin snapchattiin ahkerasti (@pineprincess) illan aikana! :-D Ensiviikonloppuna tiedossa taas vähän juhlimista, can´t wait!

Heritage Swarovski

Yhteistyössä Indiedays & Instrumentarium _A310135muok
23184868561_1ffd163035_o-horz

Indiedays Inspiration -päivässä oli esillä upeampaakin upeampi Instrumentariumin Heritage Swarovski -kehysmallisto, jota päästin kokeilemaan. Ennakko-odotukset kehysmallistosta oli jotain aivan muuta, kuvittelin mielessäni joulukuusi -fibat omaavista kehyksistä, mutta taisin olla tälläkertaa pahasti väärässä! Kehyksistä huokui tyylikkyyttä, enkä varmasti ollut ainoa yllättyjä. Kehykset ovat tehty ensiluokkaisista materiaaleista, joten kehysten laatu on todella korkea. Kehykset saapuvatkin Instrumentariumin syksyyn yksinoikeudella!
Instrun pisteen työntekijät tutkailivat kasvojen mallit ja ehdottivat kokeiltavia kehyksiä. Iskettiin Roosan kanssa samat kehykset naamalle, Roosa mustana, minä ruskeana ja kumpikin taisi ihastua oikein kunnolla näihin kehyksiin!

Tähän väliin voisin sanoa, että onneksi omistan silmälasit. Käytän päivittäin piilolinssejä, mutta välillä kouluun lähdetään lasit päässä joko ärtyneiden silmien vuoksi, laiskuuden takia tai ihan vain antamaan kehystä kasvoille. Tämän kehystestauksen jälkeen onkin pakko ottaa askel kohti Instrua ja käydä sovittelemassa pitkästä aikaa uusia kehyksiä, ettei vain vanhat rupeaisi kyllästyttämään ;-) Kehykset antavat hurjasti kasvoille ilmettä ja koko olemukselle ryhtiä, joten miksi omistaa vain yhdet lasit yhtä-aikaa! Silmälasit ovat kuitenkin yhä useamman henkilön tärkein asuste nykypäivänä!

Hintataso pääsi myös yllättämään edullisuudellaan. 14 vuoden kokemuksella tiedän silmälasien kaliit hinnat, jos haluaa laadukkaat kehykset, mutta onneksi Heritagen Swarovskissa hinnat eivät kirpaise. Suosittelen lämpimästi vilkaisemaan kehysmalliston esimerkiksi tästä linkistä ja kokeilemaan kehyksiä aivan itse, kaikkihan haluavat omaan elämäänsä pienen palan luxusta ;-) Et tule pettymään

_A310128muok

Pictures: Tim Kiukas

Chunky & Graphic

IMG_3517 IMG_3514 IMG_3576 IMG_3540 IMG_3506

Pitkästä aikaa poikaystäväni räpsimiä kuvia, joita olen jopa hieman pantannut :-D Tuntuu hullulta sanoa noin, mutta näiden jokapäiväisten räntäsateiden aikaan asia tuntuu jopa loogiselta. Tuntuu, että en ole pitkään aikaan onnistunut liikkumaan ja olemaan kameran edessä noin rennosti kuin näissä kuvauksissa ja tuntuikin taas, että kuvien joukosta on aivan mahdotonta valita ne omat suosikit!

Soittotunnilla tänään ollessani keskusteltiin siitä, kuinka ensin pitää osata perusasiat ennenkuin voi luoda mitään omaa. Jäin miettimään lausahdusta pitkäksi aikaa ja lumista autoa harjatessani (ensimmäistä kertaa ikinä ihan yksin!) oivalsin tarkoituksen. Itselläni oman luomisesta tuli välittömästi mieleen valokuvaus ja varsinkin kuvanmuokkaus, jossa olen halunnut kehittyä jo pitkään. Pikkuhiljaa tuntuu, että omia visioita on osannut toteuttaa, joten kait sitten onnistun aivan oman luomisessani vähitellen! Kuvien muokkaus voi tuntua helpolta, mutta omien visioiden löytäminen muutamista säätönapeista ei ole ainakaan minulle ollut se helpoin asia. Onneksi harjoittelu tekee mestarin! Ihanaa viikon jatkoa 

  IMG_3490IMG_3479 IMG_3537 IMG_3568

| Cardigan - Mango | Top - Brandy Melville | Jeans - Vila / House of Brandon (gift) | Bag - Glitter | Shoes - zjp |

THAI CUISINE

Yhteistyössä Indiedays ja SantaMariaIMG_3829

Indiedaysin Inspiration -päivästä lähti mukaan Ouluun iso kassillinen SantaMarian uutuus tuotteita, joista pääsin kehittelemään omat reseptini. Kastikkeita ja mausteseoksia oli niin moneen lähtöön, että valinnan vaikeus siinä iski valintaa tehdessä! Päätinkin siis tehdä kaksi todella helppoa ja yksinkertaista reseptiä pääruoaksi ja aivan yhtä helpon jäätelön jälkiruoaksi. SantaMarian tuotteilla oli äärimmäisen helppo luoda Thai-fiilikset ruokaan ja ruokaseurakin kehui hurjasti makuja! Suosittelen lämpimästi ja varmasti tulen itsekin käyttämään tuotteita vielä jatkossa! :-)
Nyt reseptien pariin, kokeilkaa ja nauttikaa! 


Asian Chicken Wok:

- 400g Broilerin fileesuikaleita
- 1 Paprika
- 1 iso porkkana
- 1 Sipuli
- Valkosipulia
-  1/2 pl Soy & Sweet Chili -kastiketta*
- Seesaminsiemeniä

Pad Thai ála Pinja:

- 1/2 pkt SantaMaria riisinuudeleita*
- Chiliä, valkosipulia
- Katkarapuja
- 1 sipuli
- Curry tahnaa
- 1/2pl Pad Thai -kastiketta*
- Kananmuna
- Paahdettuja & suolattuja maapähkinöitä

Lisukkeeksi Ginger Sweet Chili Saucea* ja Jasmini -riisiä

Mango-Kookos -jäätelö:

- 150g mangokuutioita
- 1 tlk jääkaapissa säilytettyä Santa Maria Organic kookosmaitoa
- 1-2 rkl kookossokeria
- Aitovaniljaa

Asian Chicken Wok:

Aloita kuullottamalla sipuli(t) ja paistamalla broilerisuikaleet pannulla. Lisää kasvikset joukkoon, hauduta. Lisää Soy & Sweet Chili kastike joukkoon ja anna hautua kannen alla kunnes muut ruokalajit ovat valmiina. Kun muut valmistuvat, lisää joukkoon seesaminsiemenet, tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää esimerkiksi limen puolikkaan mehulla.

Pad Thai ála Pinja:

Aloita valmistamalla riisinuudelit paketin ohjeen mukaan, Älä päästä aivan kypsäksi saakka! Lisää noin 1rkl ruokaöljyä nuudeleiden sekaan etteivät tartu toisiinsa. Jatka kuullottamalla sipuli kasarissa/wokkipannussa. Lisää joukkoon currytahna, mausteet ja jäiset katkaravut ja kuumenna. Riko sekaan kananmuna ja keitä seos "munakokkeliksi". Lisää sen jälkeen keitetyt ja huuhdellut riisinuudelit sekaan ja lorauta Pad Thai -kastiketta joukkoon. Sekoita hyvin ja lisäa juuri ennen tarjoilua maapähkinät. 

Tarjoile jasmiini -riisin kera ja lorauta riisin päälle Sweet Chili Saucea. Nauti!

Jälkiruoaksi sopii ihanan raikas Mangokookosjäätelö!

 - Blendaa jäisiä mangokuutioita, lisää reilu rkl kookossokeria ja aitovaniljaa mangososeeseen. Kaavi täysrasvaisesta kookosmaitotölkistä kiinteä osa blenderiin ja blendaa tasaiseksi. Laita purkkiin ja pakastimeen jäätymään. Sekoittele pariin otteeseen jäätymisen aikana. Nauti kookoslastujen kanssa! 

IMG_3838IMG_3852 IMG_3866