New Week Ahead

IMG_5995

Uusi viikko, uudet kujeet! Maanantaisin sitä saa aina ihmetellä, että mihin nämä viikot oikein katoaa. Vastahan syksy teki tuloaan ja nyt mennään jo viimeisessä päivässä lokakuuta, huh! Tällä viikolla on tiedossa muutama päivä töitä, vapaapäivä keskellä viikkoa ja viikonloppuna koittaakin pitkään odotettu Helsingin reissu. Helsinki on aina ollut mulle todella lähellä sydäntä, mutta viimeinen vuosi on ollut yhtä haipakkaa enkä ole päässyt käymään siellä edes pikaisesti. Nyt hyvän sauman tullen on pakko lähteä käymään, Indiedaysin tapahtumat ovat lisäksi aina niin hurjan inspiroivia! Ennen perjantaina koittavaa minilomaa täytyy kuitenkin jaksaa opiskella avoimen kursseja eteenpäin, tehdä töitä ja saada viikon treenit tehtyä. Olen todella ylpeä itsestäni, sillä treenit on alkaneet taas maistua aivan eritavalla ja salille on oikeasti ollut hinku pitkästä aikaa! Tiistaina ajattelin muuten yrittää taas kuvailla videota, olen hurahtanut siihen aivan totaalisesti mutta harjoiteltavaa löytyy vielä, sillä iso järjestelmäkamera ei ole se paras väline tuohon hommaan.. Noh, toivotaan että saan jotain aikaan!

Sellaisia mietteitä tähän maanantaiaamuun, nyt kuitenkin valmistautumaan työpäivään! Kuullaan taas pian <3
  IMG_6001

Dress / Vila
Jacket / Zara
Shoes / Vagabond
Bag / DKNY

House Warming Party

tuparit6 tuparit7 tuparit

Nyt voi vetää pitkän tähtäimen to-do -listalta yhden asian yli, pidettiin nimittäin vihdoin tuparit! Istuttiin iltaa pienellä porukalla ja nautittiin toistemme seurasta. Ruokaa oli pöydässä niin paljon ettei enempää olisi mahtunut ja kaikki ei ole vielä edes kuvassa. Koristeltiin koti hopeilla, mustilla ja valkoisilla ilmapalloilla, valosarjoilla, kynttilöillä ja pöytään oli katettu pientä naposteltavaa ja hiukan makeaa. Skoolailtiin heti illan alkuun ja loppujen lopuksi koti ja lämpö houkutteli sen verran enemmän meitä kaikkia että ei lähdetty jatkamaan iltaa ulos. Kuvissa näkyvä kuohuviini on muuten oma ehdoton suosikkini, samaa skumppaa nautittiin omissa YO-juhlissani ja kumpaankin juhlaan kyseinen juoma on sopinut kuin nenä päähän!

Kiitos vielä meidän vieraille <3 Osa viiletti muilla paikkakunnilla syysloman vuoksi, mutta onneksi juhlia aina tulee ja menee ;-) Näinä kertoina kun saa nauttia ystävien seurasta saman katon alla sitä tulee usein miettineeksi kuinka tyhjää elämä olisi ilman ystäviä. Näistäkin illanistujaisista jäi paljon muisteltavaa, haha! 
  tuparit3

Lempeä Linssi-Kasvissosekeitto (G,M)

Laitetaan uusi viikko käyntiin reseptillä, joka sopii tähän kirpeään syysilmaan kuin nenä päähän! Rakastan keittiössä hääräystä, mutta arkena ruokaa on saatava helposti ja nopeasti. Aikaa on harvoin pidemmille kokkaussessioille, mutta onneksi ravitsevaa ja maukasta ruokaa saa tehtyä myös nopeasti. Keittoja syödään suhteellisen harvoin, mutta syksyn ja talven tullen kroppa huutaa lämmittäviä kasvissosekeittoja yhä useammin.. Tässä yksi versio kermaisen mausteisesta kasvissosekeitosta, jota tekee mieli syödä lisää ja lisää..

Kyseessä on siis erittäin herkullinen Linssi-Kasvissosekeitto, jossa on sopivasti makua, mausteisuutta ja tunnelmaa syksyyn. Kookosmaidon kermaisuus, linssien tuoma proteiini ja curry-tahnan antama mausteisuus avaa aistit ja lämmittää sopivasti, tämä keitto kuin huutaa kirpeää syysilmaa, rauhallista iltaa ja kynttilän valoa! Huikatkaa jos testasitte reseptiä!

linssikasvissosekeitto linssikasvissosekeitto3

Lempeä Linssi-Kasvissosekeitto (G, M)

Tarvitset:

1 Bataatti
3-4 Porkkanaa
2 Pientä sipulia
1-2 Valkosipulin kynttä
1 Kanaliemikuutio
1 rkl Punaista curry-tahnaa
200g Tomaattimurskaa (yrtti sopii loistavasti!)
2 dl Kookosmaitoa
1 purkki punaisia linssejä (GoGreen)

Valmistus:

Kuori ja pilko kasvikset pieneksi, laita kattilaan ja täytä kattila vedellä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Keitä kanaliemikuution kanssa kunnes vihannekset ovat tarpeeksi pehmeitä soseutukseen. Kaada osa keitinliemestä talteen ja soseuta sauvasekoittajalla. Mausta curry-tahnalla, tomaattimurskalla ja lisää kookosmaito, käy läpi sauvasekoittimella kunnes keitto on tasaista. Jos keitto tuntuu paksulta, lisää keitinlientä niin kauan, että koostumus on hyvä. Kun keitto on tasaista ja sopivan paksuista, lisää valutetut linssit keiton joukkoon, sekoita kauhalla ja kiehauta niin että keitto on kuumaa. Nauti paahdettujen siemenien, tuoreen basilikan ja/tai krutonkien kanssa!

linssikasvissosekeitto2

Navy Stripes for Fall

Leppoisaa sunnuntaita ihanat! Taas on yksi viikko vierähtänyt ja flunssakin alkaa olla selätetty. Eilen pääsin vilttien alta jo töihin ja loppujen lopuksi pitkä työpäivä meni hujauksessa vaikka alkuun tuntuikin olevan pallo hukassa hieman flunssaisen olon vuoksi. Parasta eilisessä oli kuitenkin töiden jälkeen päästä äidin ruokapöytään, meinasi taas valinnan vaikeus iskeä kaikkien niiden herkkujen kanssa! <3 Tänään haluan aivan vain nauttia vapaasta sunnuntaista, tehdä jotain hyvää ruokaa, rentoutua ja käydä elokuvissa, miksei ehkä piipahtamassa myös Sokoksen alennusmyynneissä.. Siinähän sitä onkin jo tekemistä sunnuntaille! Pikkuhiljaa pitäisi myös tehdä päätöksiä parin viikon päästä häämöttävää Indiedaysin järjestämää gaalaa ja tapahtumaa varten, että lähteäkö vai jättääkö väliin. Viimevuotisesta tapahtumasta sain todella paljon inspiraatiota kotiin tuomiseksi, mutta harmittaa se, että matkaan lähtisin yksin.. Mutta eikös se niin ollut, että yksin matkustaminen on ehdottomasti testattava ;-)

navy7 navy3

Näiden fiilisten siivittämänä haluaisin esitellä asun muodossa pari uutta vaatekaapin tulokasta. Syksyn tullen olen panostanut entistä enemmän laatuun määrän sijaan ja Tiger of Swedenin harmaa huivi onkin ostettu jo loppu kesällä! Malli on niin hyvä että suosituimmat värit loppuu alta aikayksikön jos ei huomaa olla ajoissa liikkeellä. Sama Vagabondin uusien mustien nilkkureidenkin kanssa, pieniä kokoja saa metsästää välillä kissojen ja koirien kanssa ;-) Olen tykännyt molemmista aivan hurjan paljon, ja käyttökertoja noilla taitaakin olla jo lähes jokaiselta päivältä.. Miten pärjäsinkään ennen ilman? Klassisten vaatekaapin kulmakivien kanssa yhdistyykin lähes kaikki, ja juuri siksi niihin kannattaakin panostaa! Mitäs pidätte, sopivan rento syysasu vai liian tylsää ja tavallista? Palataan pian!
  navy2 navy navy5

Knit / Zara
Jeans / GinaTricot
Jacket / H&M
Scarf / Tiger of Sweden
Shoes / Vagabond
Bag / DKNY

Wanted: Cozy Decor

Huhhuh, terveiset sohvan pohjalta! Flunssa on jo muutamia päiviä vihjaillut tulostaan ja nyt sitten heräsin ääni käheänä ja kuumeisena, eikun vain kohti lääkäriä ja paljon lämmintä juomaa ääntä kohti. Nyt siis menee pari päivää kotona sairastaessa, mutta onpahan aikaa bloggailla ja tehdä avoimen yliopiston kursseja eteenpäin!

Näin kuumeisena olen taas inspiroitunut hurjasti pukeutumisesta, sisustamisesta ja muista visuaalisista asioista, mutta myös bloggaamisesta, videoista, työjutuista ja opiskelusta.. Ajattelin tänään kuitenkin raottaa hieman omaa Pinterest -tauluani kodin sisustamiseen liittyen. Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsinkin, alkaa meidän kotona olla isoimmat jutut kunnossa ja loput hoituukin kätevästi tekstiileillä, somisteilla ja muilla pienemmillä jutuilla. Tykkään muutenkin pitää päävärit sisustuksessa neutraalina, että esimerkiksi vuodenaikojen mukaan sisustusta voi muokkailla omaa silmää miellyttävämpään suuntaan pienillä muutoksilla. 


interiorinspo

Rakastan vaaleita sävyjä, pehmeyttä, lämpöä, hieman jotain vihreää tuomaan eloa, mustavalkoisuutta, selkeitä linjoja ja modernia sisustusta, unohtamatta sitä kaivattua persoonallisuutta. Kokovalkoinen on omaan silmääni liian tylsä ja kliininen, mutta kun sekaan lisää ripauksen mustaa ja lämpimiä sävyjä, alkaa paletti olla kunnossa. Nyt syksyn tullen kaipaan jotain viininpunaista ja ruskean sävyjä kotiamme koristamaan sekä tietenkin paljon kynttilöitä ja lyhtyjä.. Ehkä seuraavassa kotipostauksessa uskallan jo raottaa hieman omaa kotiamme! Miellyttääkö sisustusmakuni teidän silmää? :-)

Lisää Pinterest -inpiraatiota löydät täältä (@Pinjafin) ja postauksen kaikki kuvat ovat täältä!

Mitä minulle kuuluu?

dayoff3

Ihanaa tiistai huomenta! Täällä kirjoittelee pitkästä aikaa uupunut tyttö kaikesta työnteosta, sillä viime viikkoina on ollut niin kiire ettei kotona ole kerennyt käydä kuin nukkumassa ja välillä syömässä. Toisaalta nautin hektisestä elämäntyylistä mutta välillä kunnon rentoutus tuntuisi olevan kaikista paras vaihtoehto. Parina viimeisenä päivänä olenkin saanut istahtaa valmiiseen äitini sekä poikaystäväni äidin ihanaan herkkupöytään. Nykyään osaa arvostaa paljon enemmän sitä, että saa hoitaa pelkän syömisen ja nauttimisen kun kokkailee pääsääntöisesti sekä itselle että poikaystävälleni, ei sillä että en nauttisi keittiössä hääräilystä! 

Mitään muuta täällä ei olekaan sitten oikein tapahtunut. Ilmat viilenee ja kotisohva houkuttelee entistä useammin ja löydettiin me vihdoin meille täydellinen sohvapöytä! Nyt kun isoimmat jutut alkaa olla kunnossa niin voisi harkita niitä tupareitakin, johan tässä ollaan neljä kuukautta asuttu, haha! Pääsykoekirjat ensi keväälle julkaistiin myös ja onnekseni kaikki kolme kirjaa on tuttuja jo viime keväältä, huh mikä helpotus! Olenkin jo ahkerasti miettinyt pientä materialistista tsemppiä itselleni luku-urakkaa silmälläpitäen, niistä lisää kuitenkin myöhemmin ;-)

Olen ikävöinyt bloggausta aivan valtavasti mutta valitettavasti kiire ja ihoni järkyttävä kunto on vähentänyt bloggausintoa, mutta nyt kun vihdoin sain lääkäriltä oikeat aineet äkillisesti pahentuneeseen atopiaan ja työrytmiinkin alkaa taas tottua niin uskon, että postauksia alkaa tipahdella tuttuun tapaan ;-) Toivottavasti pysytte siellä, ensi kerralla jotain asiaa taas pitkästä aikaa 

dayoff1 dayoff4

October

furla6 furla5

Huomenta ihanat! Keskiviikkoaamu tarkoittaa uutta päivää ja pikkulauantaita, joten ajattelin tulla jakamaan mun aamufiilikset tänne! Teitä on taas viikonlopun aikana tullut lisää sinne lukemaan mun blogia, ja oon aivan tajuttoman onnellinen asiasta. Viimeaikoina on ollut harvinaisen paljon niitä hetkiä kun bloggaus ahdistaa, sillä olen ollut aivan harvinaisen sekaisin siitä, minkälaista materiaalia tänne tuottaisin. Haluan, että kuvat ovat blogissani "se juttu", mutta välillä tuntuu että pitäisi keksiä jotain uutta ja mullistavaa. Kirjoittelin itselleni juuri kalenterin täyteen postausideoita, että ehkä pitäisi vaan mennä eikä miettiä liikoja ;-)

Muuten täällä päässä menee hyvin! Päivät kuluu älytöntä vauhtia kun tekee päivittäin 8h tunnin työpäivää ja tänään onkin jo kuudees työpäivä putkeen, huh! Onneksi sen jälkeen saa hengähtää parin vapaapäivän ajan, vapaapäivät tulee nimittäin tarpeeseen! Treenien osalta haluaisin hieman parannusta, sillä väsymys ja pitkät päivät on saanut skippaamaan parit treenit, mutta tälläviikolla vedetään senkin edestä, melkoiset treenihimot nimittäin.

Mitä asuun tulee, niin enään ei kyllä pelkästään noilla tamineilla tarkenisi. Aamulla ja yöllä lämpötila on jo pakkasen puolella, joten takki niskaan ja balleriinat vaihtoon nilkkureihin! Tänä syksynä olen erityisesti alkanut rakastamaan entistä enemmän klassisia, helposti yhdisteltäviä vaatekappaleita ja tästä aiheesta onkin tulossa postausta! Furlan keltainen karkkilaukku on loistava lisä muuten neutraaliin pukeutumiseen, vai mitä pidätte? Palataan pian 

furla
furla4 furla2

Top / Zara
Jeans / GinaTricot
Scarf / Tiger of Sweden
Shoes / Vagabond
Bag / Furla