@PORVOO

EOS 550D 252 019 M Torstaina hypättiin päivällä junaan kohti Mäntsälää, josta lähdimme huristelemaan Porvooseen läpi ihanien peltojen hyvien kavereiden kanssa. Minun aikaisemmat Porvoo-muistot olivat lähinnä tylsiä mukulakivikatuja, vanha kirkko, paljon turisteja ja vesisadetta, mutta onneksi lähdettiin ihanien kuvausmaisemien, ja hyvän ruoan toivossa kuitenkin katsomaan Porvoota. Turhautuneina sopivan hintaisen ravintolan etsimiseen päädyttiin Rossoon syömään, joka oli todella suuri virhe. Pizzoissa ainoa maku joka maistui oli suola, eikä palvelustakaan montaa kehumisen arvoista asiaa löytynyt. Vanhan Porvoon puutalo alueen pienyys myös yllätti, mutta upeita kuvia saatiin onneksi joen varresta, ja kesäinen ilta-aurinko lämmitti selkää ja mieltä. Ihana auringon- ja lämmön täyteinenpäivä eteläsuomen suosikkityttöjen kanssa päättyi n. 5km kävelyyn ensinmäistä kertaa jalassa olevilla korkokengillä Helsingin halki, josta seurasi asiaan kuuluvat rakot. Päällimäisenä mieleen jäi kuitenkin onneksi vain positiviisia ajatuksia, ja halu päästä uudestaan noihin maisemiin. Ihana päivä, ihanat tytöt, ihana Porvoo, ihana kesä<3EOS 550D 252 029 M EOS 550D 252 569 M EOS 550D 252 659 M EOS 550D 252 715 M EOS 550D 252 714 M

1 kommentti :

  1. Heti ensimmäisenä mulla pisti silmään banneri - valkea tausta ja mustalla kursiivikirjoituksella nimi. Valitettavan tylsä ja mitäänsanomaton, eikä kovinkaan originelli. Mielenkiintoisempi banneri herättäisi mielenkiintoa blogia kohtaan. Muutenkin ulkoasu on minun makuun hieman tylsä. Valkeaa näkee kaikilla eikä siinä ole oikein mitään persoonallisuutta. Toki valkean hyötypuoli on selkeys - musta fontti valkealla pohjalla on miellyttävää lukea ja ei ole pelkoa värien keskenään sotimisesta. Mitä helppolukuisuuteen tulee, niin plussaa tosiaan siitä, että musta teksti vaalealla pohjalla. Fontti kuitenkin on harmittavan hankala lukea, vaikkei kuitenkaan ihan mahdoton. Pahempiakin on nähty! Sisällöstä vielä, mä en ole suuri lifestyleblogien fani ja lisäksi vähän vierastan kuvia. (Kuten mun blogista on helppo huomata! :D) Kaipaisin tekstiin ehkä vähän muutakin kuin tavallista kuulumisten kertoilua ja päivän kulusta kertomista. Kuvat ovat mukavan kokoisia ja hyvälaatuisia, minun makuun niitä on tosin liikaa. Valtaosa kuitenkin niistä pitää, joten jatka samalla linjalla! :D Kielioppi ja oikeinkirjoitus näyttävät olevan kunnossa, eikä tekstissä ole viljelty hymiöitä - tästä suuri plussa! Kaiken kaikkiaan jees blogi, ei tosin minun makuun kiitos nirsouteni.

    VastaaPoista