Niinkuin monet jo tietääkin, tuli mulle kesällä aika yllätyksenä Helsinkiin muutto. Monesti olen kuullut jopa ihannointia asian suhteen, että Helsinkiin muuttaessa yhtäkkiä kaikki paranee ja ongelmat katoaa sekä elämästä tulee paljon parempaa ja onnellisempaa. Helsinki on ollut mulle aina kaupunki siinä missä muutkin, vaikka olenkin Oulusta kotoisin. En hakenut tänne opiskelemaan sen statuksen tai onnellisuuden perässä, vaan täysin omaa tulevaa uraani miettien. Ja onhan se hyvä vaihtaa välillä maisemia, sitä en kiellä lainkaan!
Viime aikoina mun mielen on kuitenkin vallannut yhä useammin epäselvyys siitä, missä haluaisin opiskelijavuoteni viettää. Haen ensikeväänä vielä toisen kerran opiskelemaan arkkitehtuuria yliopistoon ja tuleva yhteishaku mietityttää jo nyt. Entä jos laitankin väärän kaupungin ensimmäiseksi, entä jos olenkin onneton seuraavat vuoteni?
Yliopistoja on todella vaikeaa vertailla, varsinkin kun suurin osa tutuistani on nimenomaan Oulun yliopistossa, joten Aallon arkkitehtien koulutusohjelmasta en ole kuullut vielä keneltäkään kokemuksia. Näiden koulutusohjelmien vertailujen lisäksi on kuitenkin pohdittava sitä kaikkein tärkeintä asiaa, missä olisin onnellisimmillani?
Aivan rehellisesti sanottuna en ole ollut tänä syksynä onneni kukkuloilla. Asiaan vaikuttaa toki hirvittävän monet asiat ja tuntuu todella väärältä sanoa tämä ääneen, sillä tiedän, että mulla on kaikki paremmin kuin hyvin. Mulla on ihana ja välittävä perhe, maailman paras poikaystävä, ihana koti niin Oulussa kuin Helsingissäkin ja vieläpä opiskelupaikka alalla, josta olen aina vain haaveillut. Unelmoin opiskelijan arjesta niin pitkään ja vihdoin saavutin sen mitä halusinkin.
Jotain tästä sopasta kuitenkin puuttuu, nimittäin läheisten läsnäolo. Nykyään onneksi on kaiken maailman facetimet ja muut videopuhelut, jotka on meillä todella kovassa käytössä. Olen kuullut monen monta kertaa viime kesänä ja nyt syksyllä, että nykyään on niin paljon helpompaa olla kaukosuhteessa kun voi nähdä toisen edes videoiden välityksellä. Tottahan se on, mutta on silti totaalisesti eri asia olla oikeasti lähellä, kuin videon välityksellä kerrata kuulumisia.
Kaiken kruunaa se, että olen ollut viimeiset kolme päivää neljän seinän sisällä sairastamassa ja voin muuten kertoa, että varsinkin näinä hetkinä toivoisin että lähellä olisi joku joka voisi käydä kaupassa, tehdä jotain syötävää ja olla vain lähellä. Poikaystävänikin lähti täältä vain puolitoista viikkoa sitten ja äiti tulee käymään pian, ikävä ei ehkä kohdistukaan tiettyihin henkilöihin vaan kotiin, joka ainakin vielä on vahvasti Oulussa. Pahimmalta tuntuu ajatella että kaikilla läheisilläni on elämänsä Oulussa ja minulla se taas on täällä Helsingissä suurimman osan ajasta. Oulussa käydessä onneksi tuntuu siltä, että voi jatkaa siihen mihin viimeksi jäin.
Nämä tunteet on niin kovin vaikeita selittää, enkä uskonut itsekään näin tuntevani. Tulen varmasti kirjoittelemaan paikkakuntamietteitä uudelleen ennen yhteishakua, nyt kuitenkin CAD laulamaan ja mallintamaan mun ihan ensimmäistä rakennussuunnitelmaa! ♥︎ Ihanaa keskiviikkoa just sulle!
P.s. Jos sulla on kokemusta opiskelemisesta tai muuten vaan asumisesta eri kaupungeissa puolisosi kanssa, kuulisin erittäin mielellään ajatuksia aiheesta!
