Olen aina tykännyt panostaa meikeissä enemmän laatuun, kuin määrään, ja cliniquen ripsi- ja luomivärit onkin ollut suosikkituotteina todella kauan. Aina lentokentillä käydessä tuleekin täydennettyä meikkipussia huomattavasti edullisempien hintojen vuoksi. Hieman jopa huvittaa suomen kaupunkihinnat, sillä tämänkin kertaisissa ostoksissa Pariisin lentokentältä tuli tehtyä huimaa säästöä. Chanelin luomiväripalettia olen haaveillut ties kuinka kauan, ja tälläkertaa tämän paletin sävyt ja runsas pigmenttisyys vei voiton! Halusin paletilta runsas pigmenttisyyttä, sopivan neutraaleja sävyjä, neljää eri sävyä ja ei liikaa shimmeriä, eli käytännössä kaikkea. Klo 23 illalla raskaan päivän jälkeen ei välttämättä ollut kaikista paras päättämiskysy, mutta onneksi päädyin tähän kyseiseen Chanelin Mystic eyes -nimiseen palettiin.
Mukaan tarttui myös suosikki kosmetiikkamerkin Cliniquen huulipuna sävyssä 22 - pink style, sillä hennon vaaleanpunaisen huulipunan mentävä aukko oli suuri. Täydellinen esimerkiksi hieman päivettyneen ihon kanssa!
Tänään on taas totuteltu pitkiin päiviin loman jälkeen, ja ehdinpä onneksi käydä tekemässä treeninkin salilla. Huomenna on taas perjantai eli viikonlopun alku, joka tarkoittaa opiskelun lisäksi paljon kuvailua seuraavaa viikkoa varten, sillä muutamaa vinkkiä ja reseptiä olen tänne suunnitellut, joten pysykää kuulolla!
Oiih ihania meikkejä <33 viikonloppu suunnitelmat kuulostaa hyvältä ;))
VastaaPoistaIhania meikkejä, kelpais kyllä minullekkin. <3 Jeee, reseptit ja vinkit on todellaki tervetulleita. :)
VastaaPoista