LONG TIME NO SEE

tedbakerflowers3 tedbakerflowers2

Pitkästä aikaa blogin puolella! Viime päivinä kiirettä on riittänyt YO-lukemisien kanssa ja onnekseni ollaan järjestetty parit lukupiiritkin kavereiden kanssa, ettei lukeminen muutu aivan tylsäksi. Meikkiä tulee sudittua naamaan ehkä kaksi kertaa viikossa, sekin YO-valmistavien kurssien vuoksi ja kerrat tästä senkuin vähenee kevättä kohti mennessä.. Tällähetkellä siis täysi focus YO-kirjoituksista, ja kun niistä on selvitty, on aika vaihtaa alaa aivan täysin ja ahmia pääsykoekirjoja kesäkuuhun saakka.
Hinku blogin päivittelyyn on suuri päivittäin, mutta usein opiskelurupeaman jälkeen on kertakaikkiaan niin väsynyt, että ainoa vaihtoehto on pistää lempparisarjan jakso pyörimään ja ottaa rennosti hetki ennenkuin nukahtaa. 

Viikko sitten maanantaina tosiaan alkoi kirjoitusrupeama ja huomenna vuorossa on jo kolmas neljästä kirjoituksesta! Pitkä matikka on tuottanut hankaluuksia enemmän ja vähemmän lukion aikana ja kirjoituksiin valmistautumisen kanssa olen kaikeksi onneksi jaksanut tehdä hyvin töitä. Huomisen jälkeen koittaa vielä tehoviikko fysiikan parissa, ja sen jälkeen urakka on ohi. Tuntuu hurjalta, että lukio on todella näin lopuillaan! Kuinka teillä muilla samassa vaiheessa olevilla menee? Kertokaa kommenttiboksissa, nyt rentoutumaan loppuillaksi ja valmistautumaan huomiseen! :-)

tedbakerflowers4

Pictures: Marianne S.
| Top & Jacket - Ted Baker | Jeans - Gina Tricot | Shoes - Vagabond | Clutch - Marimekko |

1 kommentti :

  1. Miten matikka onnistui? Itsellä, lukemisesta huolimatta, tuntui vaikealta ja lukeminen turhalta.. :/

    VastaaPoista