SYKSYINEN PUOLUKKALEIPÄ

EOS 550D 267 004 MTein eilen puolukkaleipää. Olen unelmoinut tästä jo aivan tarpeeksi monta viikkoa samalla kun olen pyöräillyt salille leipomon tuoksut nenässäni. Vasta eilen tartuin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja sekoittelin aineet, lämmitin uunin ja nautin tuoreesta, lämpimästä leivästä heti combatin jälkeen. Maistui paremmalta kuin yksikään kaupan leipä, eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi kun tätä teen, sen näköisiä katseita sain muiltakin maistelijoilta. Resepti on siis alunperin Henriikan blogista napattu, ja muutamia muutoksia siihen piti päästä tekemään, kuten aina. En olisi ikinä uskonut että näinkin yksinkertainen resepti voi maistua noin kuohkealta, pehmeältä, makuhermoja hivelevältä ja ennen kaikkea päältä rapealta, eikä minun vehnäherkkä mahakaan ole tykännyt huonoa leivästä, jes!EOS 550D 267 028 M EOS 550D 267 020 M

Mehevä puolukkaleipä:
- 3dl täysjyvävehnäjauhoja
- 2dl grahamjauhoja
- 1,5dl ruisjauhoja
- 0.5dl vehnäjauhoja
- 2dl kaurahiutaleita
- 3dl kermaviiliä
- 2dl maitoa
- 1tl suolaa
- 1rkl soodaa
- 2rkl siirappia
- n. 1.5dl puolukkasurvosta

Kaikki ainekset kulhossa sekaisin, lisää lopuksi puolukkasurvos, sekoita hyvin ja paista 180c:ssa noin tunti, tai kunnes pinnalta rapea ja sisältä pehmeä! Itse voitelin myös hieman vuokaa, ettei leipä tarttuisi kiinni. Nam, sanon minä! Puolukoiden hamstraus edessä tulevalla puolukka-ajalla, ihan vain tämän leivän vuoksi..

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti