Tarvetta valokuvaajalle?

EOS 550D 354 285-1 EOS 550D 354 255-1 PIENI EOS 550D 354 140-1-2

Kuvattiin upean Mariannen kanssa hänelle YO-kuvat. Onnistuttiin meidän molempien mielestä todella hyvin, ja itsekin yllätyin kuinka hyvin kuvaukset menivät. Suhteellisen vähän olen varsinaisia kuvauskeikkoja tehnyt, mutta jokaisesta oppii aina vielä vähän enemmän. Ajan ja paikan valinnan eteen kannattaa tehdä töitä, ei tällaisia kuvia keskipäivän auringossa olisi edes saanut! Työn puolesta olen saanut viettää kamera kädessä muutamia tunteja viimeviikolla, ja nyt vasta alkaa tuntumaan, että kehitystä tapahtuu kokoajan. Olen aina esimerkiksi luullut etten pidä laajakulma objektiiveista -kuinkas kävikään, nyt samainen laajis jota sain töissä testailla komeilee objektiivien haaveilu-listalla. Siihen täytyy vielä satsata jonain kauniina päivänä!

Haluaisinkin nyt kysyä, sattuisiko jollain teistä tai teidän tutuilla olemaan tarvetta valokuvaajalle. Jos esimerkiksi valmistujaiskuvat on unohtunut ottaa, rippikuvat vailla kuvaajaa tai jotain muuta tarkoitusta varten, olisin innokas! Portfolion kasauksen vaiheessa suurin ´palkkio minulle itselle on kokemus jota kuvaamisesta saan, sekä se kun saa toteuttaa itseään sillä tavoin. Muokkaan myös kuvat, tottakai! Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä, parempaa hintaa et tule saamaan ;-) yhteydenotot: pinjafin@gmail.com

Yhteydenottonne merkitsee minulle paljon! <3
  EOS 550D 354 260-1
ps. Lisää upean mariannen kuvia tulossa pian..

5 kommenttia :

  1. Vau, upeita kuvia :) Meidän pitäis sopia ne kuvaustreffit pian!! Olis kiva päästä noin taitavan tytön kuvattavaksi <3

    VastaaPoista
  2. Huikeita kuvia ja ompas itse kuvattava kaunis! :)

    http://sanninenblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. miten sä olet nämä kuvat muokannu? näkyy tuollainen ruma violetti viiva tuossa kuvien henkilön ympärillä, toisessa kuvassa varsinkin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokannut olen aivan kuten kaikki muutkin kuvani, photoshop lightroomilla ja tarvittaessa elementsillä jotain pientä. Violetti reuna ei kuitenkaan johdu huonoista muokkaustaidoista vaan rungon ja objektiivini epätasapainosta. Toivottavasti nuo häiritsevät heijastusvirheet katoaa uuden ja paremman rungon myötä :-) Toki täys versiolla photarista voisi saada myös korjattua, en ole kuitenkaan ainakaan vielä raaskinut satsata niin paljon kuvanmuokkausohjelmaan vuodessa sillä sitä ei ilman kuukausi maksua saa.. :-) Kiitos kommentista!

      Poista