August & Rusty Orange

orange3 orange5

Ihanaa elokuuta kaikille! Niin se vaan on, että elokuu pääsi taas yllättämään heti syntymäpäivieni jälkeen ja nyt ollaankin jo matkalla kohti syksyä! Heinä-elokuu -vaihde meni todella tiukasti töiden parissa joten hyvä jos kuun vaihtumista edes huomasi. Elokuu on kuitenkin yksi suosikki kuukausistani, joten tapani mukaan olen erittäin innoissani syksyyn kohti lipuvasta vuodesta. Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, vielä täytyy nauttia lämmöstä ja ulkona oleilusta, vaikka rauhalliset koti-illat alkaakin kuulostaa mukavan rentouttavilta.. Olen myös varsin innoissani salitreenauksesta nyt kun ilmat ovat hieman viilenneet, sillä sain poikaystävänikin vihdoin raahattua samalle salille kanssani ja treeni-into nousi sen vuoksi kohinalla ylöspäin. Vaikka edelleen välivuosi harmittaa, tiedän että tulevasta syksystä tulee loistava!

Elokuu on ihanaa aikaa kun voi vielä käyttää toppeja ja kevyitä kenkiä ilman jäätymistä. Innostuin yhdistelemään valkoista, kultaa ja oranssia muutama päivä sitten kun metsästettiin syysvaatteita ja koroista huolimatta jaksoin kipittää koko päivän helposti pitkin keskustan katuja. Parhaat kesäkorkokengät jotka omistan! Mitä muuten pidätte kuvista? Leikin hieman enemmän muokkauksen kanssa ja kuvissa oli tällä kertaa ehkä enemmän eloa kuin yleensä! Nyt kuitenkin nukkumaan, huomisiin!  

white&orange orange2orange4

Top / Zara 
Jeans / Selected femme
Bag / DKNY
Shoes / Clarks

3 kommenttia :

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat ja jotenki toi asu sulautuu hyvin tuohon taustaakin! Upea sinä:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo naureskellaan usein kun Oulusta löytyy niin paljon keltaisia taloja, tuo asu tosiaan soveltuu mutta useimmiten keltaiset rakennukset aiheuttaa vaan päänvaivaa ;-D Kiitos paljon <3

      Poista