Asiakaspalvelutyössä olessa jokainen päivä tapaa aivan käsittämättömän määrän ihmisiä. Samalla se on myös työ, jossa näkee käsittämättömän määrän erilaisia persoonia ja jossa huomaa päivittäin ympäröivien ihmisten vaikutuksen omaan iloisuuteen ja toisaalta myös siihen, että kulkeeko kokoajan suu mutrussa. Yritän itse parhaani mukaan jokaisen asiakkaan kohdalla luoda tunteen iloisuudesta, helposti lähestyttävyydestä ja positiivisuudesta. Joskus kaiken kiireen keskellä se voi olla vaikeaa, mutta kuinka paljon parempi mieli asiakaskäynnistä jää kuin jos näyttäisi maansa myyneeltä?
Välillä sitä miettii, mistä kaikki negatiivisuus edes kumpuaa. Niistä epäonnistumisistakin löytyy aina jotain positiivista ja yritänkin itse olla mahdollisimman positiivinen, tilanteessa kuin tilanteessa. Kaiken stressin ohella oma elämäntapa meinaa hieman unohtua, mutta elämän rauhoittuessa se nostaa aina päätään.
Epäonnistumiset kuuluu elämään ja niistä opitaan, ne ei kaada maailmaa vaikka siltä saattaa hetken tuntuakin. Positiivisuus ja huumori usein helpottaa niistäkin asioista yli pääsemistä. Toki tunteet saa ja pitää näyttää, ne pitää käsitellä eikä haudata positiivisuus teeskentelyn alle, mutta yleisesti arjen askareet onnistuisi varmasti paljon paremmin jokaiselta meistä jos muistettaisiin hymyillä, ajatella positiivisesti ja sanoa kiitos sekä anteeksi. Usein jaksetaan kyllä valittaa niistä huonoista asioista, mutta yhtälailla täytyisi muistaa kiittää yhtä herkästi.
Haastan teidät kaikki kokeilemaan edes yhden päivän ajan keskittymään hymyyn, kohteliaisuuteen, kiittämiseen ja niiden "pikkuasioiden" kääntämiseen positiivisiksi! Ihanaa tiistaita just sulle ♥
Vitsi Pinja miten ihanat kuvat!!! Lisää hymykuvia :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Milka, täytyy pitää mielessä ;-)
Poista