Heippa ja ihanaa sunnuntaita! Aika menee aivan hirvittävää vauhtia, en millään käsitä että nyt on jo 18.11! Tämä postaus olisi ollut parempi julkaista jo reilut pari viikkoa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Syksy on ollut todella kiireinen ja tuntuu aivan käsittämättömältä, että kohta saa laittaa lomavaihteen päälle ja rentoutua. Lähden koko pitkäksi joululomaksi Ouluun ja se jaksaa piristää tämän harmauden keskellä.
Pidän itse todella paljon lukea muiden suunnitelmista ja ihan normaalista arjesta, joten ajattelin pitkästä aikaa jakaa palan mun tuikitavallista arkea teille. Nämä listat on myös loistavia, sillä kun asiat kirjoittaa ylös, tulee ne myös tehtyä paljon suuremmalla todennäköisyydellä!
Onko rennot postaukset omasta elämästä välillä jees vai kaipaatko pelkästään informatiivisempaa sisältöä blogeilta?
Marraskuussa aijon vielä..
- Päivittää blogia ahkerasti; kirjoituskärpänen on päässyt puraisemaan ja tekstiä tuntuu syntyvän hyvän flown sattuessa vaikka kuinka paljon ja olen viimein saanut ratkaisun kuvausongelmiini täällä Helsingissä!
- Kuvata Youtube -videoita pitkästä aikaa! Esimerkiksi video mun omista suosikki bujo-tarvikkeista ja nykyisestä elämäntilanteesta on tulossa lähiaikoina
- Hoitaa viimeiset koulujutut kunnialla ja olla tyytyväinen omaan työhön palautustilaisuudessa, tämä vaatii paljon istumalihaksia ja työtä, mutta onneksi ala on juuri oikea!
- Opetella käyttämään ArchiCADia sujuvasti; alkeet luonnistuu jo nyt kohtuudella, mutta paljon on vielä harjoiteltavaa sujuvaan käyttöön! Tämä ei ihan pelkän marraskuun aikana tule tapahtumaan, mutta parin viikon aikana voi oppia onneksi vaikka mitä uutta
- Ottaa omaa aikaa enemmän kuin alkusyksystä; vapaapäivät jäi silloin minimiin ja sen mukainen oli oma fiiliskin kun kotona kävi vain nukkumassa, huh.
- Treenata paljon mutta omaa fiilistä kuunnellen, Esport Bristol on saanut mun treenimotivaation aivan uusille leveleille ♥︎ Treenaan kuitenkin vain sen verran kuin koen, että saan siitä enemmän kuin se ottaa. Tällä hetkellä käyn noin 3-5 kertaa / viikko Esportilla ja se on juuri sopivasti tähän elämäntilanteeseen. Useat ihmettelee jaksamistani, mutta oma kokemukseni on ainoastaan positiivinen kun liikkuu kaiken puurtamisen lisäksi!
- Nauttia laatuajasta Äidin kanssa kun saan hänet tänne Helsinkiin pian seurakseni ♥︎ Ihanaa nähdä pitkästä aikaa, olen todella läheinen vanhempieni kanssa ja myös heitä on yllättävänkin kova ikävä näin kaukana asuessa
- Hoitaa jouluvalmisteluita ennen joululoman alkua; ainakin joulukoristeita ja -lahjoja on vielä hankittava Helsingistä ennen Ouluun siirtymistä. Odotan joulua aivan tajuttoman paljon tänä vuonna! Tuntuu, että rakkauteni joulua kohtaan aina vain pahenee. Onneksi voin syyttää jouluhulludestani poikaystävääni, en nimittäin ollut yhtään näin jouluihminen ennen hänen tapaamistaan ♥︎
- Juoda monta kuppia glögiä, rauhoittua ja fiilistellä joulumusiikkia ♥︎ Ja ehkä pakko saada riisipuuroa.
Kuvat; Marjut Edit; Minä
Indeed, I am thoroughly concur with you, I am an incredible fanatic of your site, you compose enlightening articles.
VastaaPoistaContinue composing such astonishing post,
Thanks for sharing.
Spa in jaipur
Regards
Sameer
Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)
VastaaPoistaOnpas hieno! :)
VastaaPoista