SHADES OF AUTUMN

IMG_0545 IMG_0551 IMG_0562

Kuvailtiin aamupäivällä poikaystäväni kanssa ja lopputulos oli tälläkertaa niin hieno, että päätin muokata kuvat heti kun vain ehdin istahtaa läppärin ääreen. Syksyinen kaunis tausta ja mielettömän hieno aurinkoinen sää tekivät todella taikoja näille kuville! Rakastan sitä tunnetta kun kamerani on hänen osaavissa käsissään eikä tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, miten kameran edessä liikkuu. Hän osaa vangita kasvoistani ne parhaimmat puolet ja saa minusta ne kaikista eniten nauravaiset kuvat. Ehkä se menee niin, että henkilö jonka tuntee parhaiten osaa myös vangita parhaat puolet ja luonnollisimmat ilmeet. Muistan edelleen sen päivän kuin eilisen, kun kävelimme koululta kahvittelemaan kokeen jälkeen noin 1.5 vuotta sitten. Poikaystäväni suusta tuli idea bloggailuun ja hän onkin ollut mielettömän iso tuki tämän kanssa. Suurin osa blogini kuvista on hänen käsialaansa ja olen saanut kuorittua aivan mielettömän hyvän valokuvaajan tässä ajassa! En olisi ikinä arvannut kuinka rakas tästä harrastuksesta tulee, ja tätä yritän parhaani mukaan välittää teillekin ruudun toiselle puolelle.

  IMG_0598IMG_0604 IMG_0592 IMG_0563

Lokakuun ensimmäinen koulupäivä oli siis tänään, ja päälle sain vihdoin vetää uudet ihanat nilkkurit ja villakangastakin. Kun aamulla lämpötilamittari näytti 0:llaa astetta, meinasi kirkaisu päästä kun olin luvannut pyöräillä kouluun. Ensimmäisen abi-vuoden jakson aikana ajoin aivan liikaa autolla ja nyt tarkoituksena olisi saada pyöräilystä taas jokapäiväistä. Ei se kylmyys kauaa ehdi vaivata kun matka on niin pitkä, että on pakko polkea lujaa ;-D Nyt iltatreeniä suunnitelemaan, palataan!

ps. Olenko ainoa joka huomaa hymyn yhä useammassa kuvassa? En hymyilisi pakolla, se vain tulee luonnostaan!
 
IMG_0536

| Coat - H&M | Knit - Zara | Jeans - Zara | Shoes - Vagabond | Wallet - DKNY |

4 kommenttia :

  1. älyttömän upeita kuvia! :) ja tuo paikka on ihana!

    tykkään muuten tosi pajon tästä sun blogista! aina innolla ootan et seuraava postaus tulee :)

    http://ennnimaria.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Nää kuvat on kyllä upeita, tuo valo on todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana pinuuu<3 Ihan sairaa hyvii kuvii! Ja haluun noi hanskat, mistä? :D

    VastaaPoista
  4. Syksy on kyllä ihanaa aikaa kuvailuille, näyttää kivalta nämä kaikki :)

    VastaaPoista