Valon ihmeellistä voimaa

EOS 550D 337 010-1

Olen ollut viimeaikoina ehkä hieman omissa maailmoissani. Ei ole ollut kyse mistään elämää mullistavasta muutoksesta, vaan yksinkertaisesti arkeen totuttelemisesta. Koeviikkoa seurannut pääsiäisloma pisti aikalailla tämän tytön sekaisin. Aikaa on kulunut miettimiseen, olemiseen, pohtimiseen, suunnitteluun, haaveiluun ja rentoutumiseen aivan extra paljon viimeaikoina. Rauhoittuminen on varmasti hyväkin asia kauhean kiireen jälkeen, mutta energisenä persoonana en osaa valita kultaista keskitietä rauhoittumisen ja toimeliaisuuden välillä. Ehkä siinäkin harjaantuu?
Kirjasin tavoitteita ja to-do listoja fyysisesti kalenterini sivuille, joten ensi kerralla kun ei tiedä mihin suuntaan sännätä seuraavaksi, on vastaus kalenterissani mustaa valkoisella.

Blogi on myös uinunut välillä enemmän ja välillä vähemmän jo aivan liian pitkään, ja nyt torkkuminen loppuu tähän. Inspiraatiosta ei ole niinkään ollut puutetta ja postausideoitakin lentelee harva se päivä, mutta ongelmana on ollut materiaalin vähyys. Tsemppasin jo ihanaa kuvaajani eli poikaystävääkin tähän loppukevään rutistukseen, ja nyt kun tavoitteet on selkeästi ylhäällä, on niitä myös helpompi toteuttaa! Uusi ulkoasu on myös toteutusta vaille valmis!

Tuo kuvissakin näkyvä kevään valo tekee ihmeitä. <3

EOS 550D 337 084-1 EOS 550D 337 073-1 EOS 550D 337 009-1 EOS 550D 337 012-1 EOS 550D 337 076-1 EOS 550D 337 093-1
| Blazer - Zara | Top - H&M | Trousers - Mango | Belt - Mango | Bag - England | Shoes - Vagabond | Watch - DW |

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti