MIDSUMMER FEELINGS

EOS 550D 361 053

Juhannus ei ole näyttäytynyt minulle ikinä mitenkään ihmeellisenä juhlapyhänä, ehkä en ole vain oppinut nauttimaan tästä keskikesän maagisesta juhlasta sillä toivotulla tavalla. Juhannus on aina muistuttanut hyvästä ruoasta, kesän herkuista, yhdessäolosta ja ehkä hieman siitä tiedosta, että päivät eivät enään pitene. Juhannusmuistot ovatkin lähinnä kotoa Oulusta, enkä ole tainnut ikinä viettää kunnon mökkijuhannusta! Mökkijuhannuskin täytyy ehdottomasti kokea, mutta tänä kesänä se vietetään vielä Oulussa ystävien seurassa, rauhassa hyvän ruoan parissa. Olenkin jo päiviä miettinyt kieli pitkällä kaikkia niitä herkkuja, mitä tänään saamme yhdessä valmistaa. Kesäinen jälkiruoka, raikas salaatti, grilliherkut.. Mitään sen kummempia suunnitelmia ei siis tälle viikonlopulle ole asetettu, ja hyvä niin, ettei ole turhia paineita kaiken täydellisesti onnistumisesta!

Aivan näin kauniisiin maisemiin en tosiaan juhannustani pääse tänä vuonna viettämään, mutta toivottavasti pääsen vielä kesän aikana uimaan tuohon suosikki järveeni ja nauttimaan hiljaisuudesta, Järvi-Suomi on niin kaunis  Useat teistä onkin varmasti jo matkalla tai perillä juhannuksenviettopaikoissanne, minkälaisia suunnitelmia teillä on tälle keskikesän juhlalle? 
  juhannus5juhannus6 EOS 550D 361 006

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti